mentori

mentori

maanantai 6. kesäkuuta 2016




eMentorointihanke Sitran ideakuulutuksen ykkösketjuun 



Toukokuu toi hankkeellemme iloisen yllätyksen: pääsimme mukaan Sitran järjestämän ideakuulutuksen jatkokehittelyyn yhdessä neljän muun hankkeen kanssa peräti 92 hakijan joukosta. Sitran Työelämän taitekohdat -tiimin lisäksi ideoita olivat arvioineet ulkopuolisina asiantuntijoina toimivat tutkijatohtori Anne Virtanen Jyväskylän yliopistosta ja asiantuntija Hannele Seppälä Arenesta. 
 
Eniten iloitsimme siitä, että mentorointi oli näin nostettu tärkeään rooliin korkeasti koulutettujen työelämävalmiuksien parantamisessa. Tästä viestii se, että viiden jatkokehiteltävän hankkeen joukossa oli lisäksemme kolme muutakin mentorointia tai coachingia koskevaa hanketta. Pääsemme siis kehittelemään tätä tärkeää toimintaa yhdessä kansallisessa verkostossa. Meidän hankkeemme lisäksi tähän mentorointihankeryppääseen tulevat mukaan seuraavat ideat:
 
  • Kolmen yamk-opiskelijan Saara Gröhnin, Katja Kaihuan ja Minna Puiston antama idea ”Co-Coaching valmennuksesta apua omien vahvuuksien tunnistamiseen”
  • Helsingin yliopiston urapalveluiden Minna-Rosa Kanniaisen antama idea ”Opiskelijoiden ryhmämentorointi”
  • Tiia Sorsan antama idea ”PT4Careers – uraohjausta opiskelijoille”, joka on jatkoa Helsingin yliopiston ja LähiTapiolan Hyvä yhteiskunta Master-Class -projektille. Mukana ideassa myös Väki Oy. 
 Valintaraadin perusteluiden mukaan:
 
Edellä mainitut neljää ideaa valitsimme ideakokonaisuutena. Kaikki ideat liittyvät mentorointiin ja opiskelijoiden tukemiseen opinto- ja työuralla. Uskomme, että ohjaus, tuki, mentorointi, frentorointi ja uralla eteenpäin sparrailu tulevat olemaan asioita, joita jokainen työurien monipuolistuessa tarvitsee. Opiskeluaika luo pohjan uralle ja uralla suunnistamiselle. Näissä mentorointiin liittyvissä ideoissa yhdistyy työelämän ja opintojen yhteen tuominen, vertaistuki sekä urasuunnistuksen tuki. Jokaisessa ideassa on omat ainutlaatuiset piirteensä ja uskomme, että parhaat palat yhdistämällä ja malleja laajoille joukoille skaalaamalla voimme saavuttaa tuloksia. (Lähde: Sitran uutiset.)
 
eMentorointihankkeen delegaatio kävi toukokuun lopussa Sitrassa tapaamassa Työelämän taitekohdat -tiimiä. Tapaamisessa pohdittiin, mitä jatkopolkuja ideallemme löytyisi. Elokuussa on vuorossa tapaaminen kaikkien mentorointi-ideoita jättäneiden tahojen kesken ja sen jälkeen toivottavasti pääsemme vauhdilla yhdessä kehittämään mentorointia korkeakoulujen ja työelämän rajapinnassa. 
 
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti