Toimijoiden esittelyt

Jarkko Ansamäki

Ammatillinen matkani 

Ollessani noin kymmenen vanha, ilmestyivät ensimmäiset kotikäyttöön tarkoitetut telkkoihin liitettävät tietokoneet ihmisten iloksi. Silloin kait peli oli minun osaltani jo pelattu. Kasvoin yhdessä tietokoneiden kanssa ja opiskelemaan lähtiessä valitsin alaksi tietotekniikan. Valmistuinkin Lappeenrannasta tietotekniikan DI:ksi 1999 ja samana syksynä tulin Kymenlaakson ammattikorkeakouluun liiketalouteen opettamaan tietotekniikkaa ja erityisesti ohjelmointia tietojenkäsittelijöille. Tietojenkäsittelyn koulutusohjelmaa meillä ei ole ollut enää vuosiin ja olinkin useamman vuoden erilaisissa ammattikorkeakoulun tietojärjestelmiä koskevissa hallinnon tehtävissä.



Viime vuosina olen kuitenkin opettanut muutamia kursseja ja vuoden 2016 alusta olen taas ollut päätoimisesti opetuspuolen töissä. Opetusteknologia ja suhtautuminen siihen on harpannut hurjasti ollessani muissa tehtävissä. Tai ainakin tarjolla on loputtomasti mahdollisuuksia ja joitain urheita, hulluja tai ennakkoluulottomia opettajia, jotka niihin tarttuvat. Minähän olen tietysti innoissani.

Minä ja mentorointi

En ole kovaksi keitetty mentoroinnin ammattilainen. Ennen viime syksyä en ollut koko käsitteeseen kiinnittänyt sen kummempaa huomiota. Syksyllä yllättäen huomasin kuitenkin törmänneeni käsitteeseen kahdella rintamalla yhtä aikaa. Toisaalta minusta tuli yksi Kyamkin digimentoreista, joiden tehtävänä on opettajien auttaminen opetuksen digitalisoinnissa ja toisaalta päädyin mukaan tähän eMentorointi-koulutukseen.



Roolini eMentorointi-koulutuksessa on digitaalisten työvälineiden opastus ja pelillistäminen. Pelillistäminen ei tarkoita tässä sitä, että mentorointiprosessi käännettäisiin peliksi, vaan me tutustumme siihen, mitä pelillistämisellä tarkoitetaan ja mietimme sitä, että voiko sitä hyödyntää mentoroinnissa. Joitain pelien elementtejä saattaa tulla vastaan myös koulutuksessa.
Koska en ole itse koskaan mentorointikoulutuksessa ollut, niin koen olevani suureksi osaksi itsekin oppilaana. Odotankin siis oppivani asioita ja toivon, että näkisimme koulutuksen seurauksena huikeita kasvutarinoita niin mentoreissa kuin mentoroitavissa.

Päivi Auno

Olen Päivi Auno ja työskentelen Kajaanin Ammattikorkeakoulussa Liiketoiminta ja innovaatiot -osaamisalueella eli yleisemmällä nimellä liiketalouden yksikössä. Lehtorin nimikkeellä opetan erilaisia business-aihealueita kansantaloudesta laatuajatteluun. Keväällä 2016 toimin liiketalouden koulutuksen koordinaattorina ja sen lisäksi puolet työajasta menee InnovaPro -projektiin, jossa kehitetään amk-yritysyhteistyön toimintatapoja, tiimityötä ja opinnollistamisen käytänteinä.



Ajattelija Kolb on ollut minun johtotähteni jo kauan, kun olen opiskelijoiden kanssa jäsentänyt heidän oppimistaan. Monimuoto-opiskelijat ja esim. esimiesvalmennettavat näyttäytyvät hyvin usein käytännön tekijöinä. Sen miettiminen, mitä tilanteissa tapahtuu, miksi tapahtuu ja miten niitä voidaan käsitteellistä, on haastavaa ja mielenkiintoista.


Itseni olen asemoinut ihmisenä, joka oppii käytäntöön soveltamalla - mutta mietin, mikä merkitys työurallani on tähän tämän hetkiseen näkemykseeni itsestäni. Koulutukseltani olen kansantaloustieteellinen mallintaja.



Työyhteisössäni en ole törmännyt siihen, että käytännön toiminnassa käytettäisiin mentoroinnin käsitettä. Mutta jos mentorointi käsitetään olevan osa työyhteisömme yhteisöllistä kehittämistä, niin silloin se on ollut arjessa mukana - aina? Olen ohjannut aina paljon opinnäytetöitä - herkukkaimmat hetket ohjauksissa ovat olleet, kun opiskelija on kokenut kolbilaisen valaistuksen. "Nyt minä ymmärrän, mitä työyhteisössäni tapahtuu ja miksi." Samanlaisia huippuhetkiä varmaankin tavoitellaan mentoroinnissakin.

Rauni Leinonen

Mistä kaikki alkoi? 

Ammatillista uraani opettajaksi, tutkimus- ja kehittämistyön yliopettajaksi, ammattilaiseksi (uskallan jopa nyt näin väittää) ja kehittymistäni ihmisenä on minun peilattava koko elettyyn elämääni. Ajatukset juontavat juurensa noin 45 vuoden taakse. Muistan hetken, kun teini-ikäisenä 1970-luvun alkupuolella palasin eräänä kesäisenä päivänä meijeriautolta, jonne olin raahannut raskaat maitotonkat. Seisahdin väsyneenä kotipihalleni (josta kuva 1), katselin yli järven ja ihmettelin, miten joku ihminen on niin viisas, että on käynyt kuussa. Mietin, mitä mahdollisuuksia minulla maalaistalon tyttönä olisi käydä koulua ja opiskella mahdollisimman pitkälle, ettei tarvitsisi kuolla tähän fyysisen työn raskauteen. Suurin osa kavereistani kävi kansalaiskoulun ja jäi kotitilalle tai meni miniäksi maalaistaloon. Tuolloin en tiennyt suunnitelmaa enkä reittiä, miten pääsisin asettamaani päämäärään.




Kuva 1. Rauni kotipihalla 45 vuotta myöhemmin asettamansa päämäärän saavuttaneena


Löysin lukiovuosina itsestäni oppimisen ilon, joka syveni syvenemistään. Palattuani nyt ajassa vuosikymmeniä taaksepäin voin todeta, että tärkeintä ei ole ollut se päämäärä, jonka mielessäni tuossa kotipihalla seisoissani asetin. Tärkeintä on se oppimismatka, jonka olen saanut kulkea päämääräni saavuttamiseksi. Tuonne 47 vuoden lähes yhtämittaiselle oppimispolulle mahtuu kaikkinensa kahdeksan eri tutkintoa, sekä erinäinen määrä muita tiedekorkeakoulun aineopintoja, erikoistumisopintoja, erilaisissa hankkeissa työskentelyä yms. Kuitenkin tuo päämäärä oli loppujen lopuksi vain yksi monista. Päämääriä on asetettava koko ajan, kuten nyt eMentorointi-hankkeesta selviytymiseen ja uuden oppimiseen.

Ajatuksia digitaalisuudesta sekä mentoroinnista 

eMentorointi-hankkeeseen liittyviä pääteemoja; pelillistämistä, mentorointia ja digitaalisuutta pohtiessani totean, että opiskelijan ohjaukseen ja opinnäytetyöhön liittyvät mielenkiinnon kohteet olivat juuri ne asiat, jotka viitoittivat minut uralle. Erityisesti opiskellessani Helsingin sairaanhoito-opistossa opettajaopintoihini sisältyi opinnäytetyön ohjaus. Olin Heidi-nimisen sairaanhoitajaopiskelijan ohjaaja, joka omalla vaativuudellaan motivoi minua ohjaustyössä, vaikka aihe, sairaan lapsen hoitosuunnitelman digitaalinen kehittäminen, oli minulle vieras. Osasin mielestäni ohjata Heidin aiheen substanssia ja hoitosuunnitelman hallitsin jopa hyvin, mutta digitaalisuudesta en ymmärtänyt mitään. Kaikkinensa opettajaopinnoissa törmäsin ensimmäistä kertaa tietotekniikkaan, kun opiskelimme tilasto-ohjelmia ihmeellisen koodikielen avulla (Dos-pohjaisuus vai mikä?) Emme opiskelijakollegani kanssa selvinneet siitä ja istutimme tai suorastaan pakotimme proffan (Bymannin Reijon) eräänä perjantai-iltana Helsingin yliopistolla tietokoneen ääreen ja sanoimme, että otat meille ne tietokoneajot. Näin selvisimme tietokone-/digitaalisuushässäkästä ja tilastoon liittyvästä opintojaksosta. Kaikki, mikä viittaa tietotekniikkaan ja sen kautta tapahtuvaan toimintaan, tuo minulle epämiellyttävän olotilan. Minulle tuottaa suunnatonta tuskaa jonkun ohjelman haltuunotto, koska ohjelman oppiminen ”nappeja painamalla” ei minulle teoreetikkona aukea. Minun pitäisi ymmärtää ohjelman kokonaisuus, suuret raamit, jotta oppisin ottamaan ohjelman oppimisvälineeksi nykyistä nopeammin. Mottona käytän ”oppia ikä kaikki”!


Opettajuuden ja tutkimustyöni kiinnostuksen kohde on aina ollut opiskelijan ohjaus ja opiskelijoiden keskinäiseen vertaistoimintaan liittyvät asiat, jotka liittyvät saumattomasti kyseisen hankkeen pääteemaan mentorointiin. Itseni kiinnostaa tällä hetkellä erityisesti vertaismentorointi. Miten sen avulla voidaan vahvistaa toimijoiden osaamisen kehittymistä ja heidän moninaisten voimavarojen hyödyntämistä? Mentorointia tukevaan tietoperustaan perehtyminen ja sen haltuun ottaminen onkin oppimistavoitteeni.


Pohtiessani Kolbin oppimistyylejä, tunsin kuuluvani osin kaikkiin ”tyyppeihin”. Aktiivinen kokeilija -toimijuudessa itseäni kuvaa se, että haluan kokeilla ja kehittää erilaisia oppimisratkaisuja, mutta vasta syvällisen harkinnan jälkeen. En ole ko. tyyppiä, koska minulle tärkeintä on oppimisessa ymmärtää asioiden sekä käytännöllinen että teoreettinen yhteys. ”Mikään ei ole niin käytännöllistä kuin hyvä teoria”, on entisen opettajani opetus. eMentorointi-hankkeessa pidänkin merkityksellisenä juuri sitä, että saamme kokeilla erilaisia oppimismenetelmiä aktorin ja mentorin yhteistyön aikana. Käytännön asiat pitää ymmärtää myös käsitteellisesti ja siksi olen Kolbin mukaan ilmaistuna looginen ajattelija/teoreetikko. Minulle opettajan työssä on tärkeää se, että ymmärrän, mikä teoreettinen kokonaisuus ohjaa käsittelyn/keskustelun kokonaisuutta, jotta voin ohjata myös opiskelijaa asioiden väliseen systemaattisen tarkasteluun. Teoreetikon työskentelyyn liittyy läheisesti ”taipumus täydellisyyden tavoitteluun ja pitkälliseen harkintaan mahdollisimman suuren varmuuden saavuttamiseksi ennen käytännön toimiin ryhtymistä”. Odotan, että dialogisissa keskusteluissa haastetaan meidät kaikki reflektoimaan kompleksisia mentorointitilanteita sopivasti moninaisuudella höystettynä.


Kolbin harkitseva tarkkailijassa/reflektoijassa on piirteitä, joita koen osittain itse omaavani. Pohdin usein asioita useista eri näkökulmista ja haluan saada tätä kautta vahvan perustan päätösteni tueksi. Koen, että minun vahvuuteni on asioiden tarkastelu juuri tutkimuksellisten asioiden näkökulmasta. Erityisesti tämän hankkeen yksi metodi on keskustelu ja kuunteleminen, jotka mahdollistavat mentorointiin liittyvien erilaisten ilmiöiden ja ratkaisujen reflektoinnin. Vuorokuuntelukohtaamisen oppiminen perustuu vastavuoroisuuteen mentorointitilanteissa. Mielestäni keskeinen mentoroinnin onnistumiseen liittyvä kysymys onkin, miten vuorokuuntelukohtaamisen ja dialogin avulla voidaan oppia ja ohjata. Kolbin käytännön toteuttajan piirteet kuvaavat minua heikosti. Pidän asioiden soveltamisesta ja käytäntöön viemisestä, mutta niiden täytyy tapahtua huolellisesti ennakkoon suunnitellusti.


On hyvä lopettaa tämä kuvaus mentorointiin liittyvän pohdinnan lisäksi itselle tärkeisiin asioihin – kainuulaisessa luonnossa liikkumiseen, mökkeilyyn, puutarha- ja metsätöihin! Tuntemuksiani kuvaa ”idolini” Eino Leino ja hänen runonsa!
”Minä kuulen, kuink` kukkaset kasvavat ja metsässä puhuvat puut.
Minä luulen, nyt kypsyvät unelmat ja toivot ja tou`ot muut.”
 Leino, E. 1898. Runokokoelma Sata ja yksi laulua. Rauha.







Kuva 2. Näkymä mökin terassilta juhannusyönä on yhtä moninainen kuin on mentoroinnin haasteet ja ratkaisut moninaisten ihmisten kanssa


Elämän mottoni on, että ”asioilla on tapana järjestyä”!

Irja Leppisaari

Toimin yliopettajana (verkkopedagogiikka) Centria-ammattikorkeakoulussa. Olen väitellyt vuonna 2000 aikuiskasvatuksen alueelta. Tutkimuksessani tarkastelen isossa julkisorganisaatiossa tiettynä ajanjaksona ilmenneitä aikuiskasvatus-, ihmis-, opetus- ja oppimiskäsityksiä. Oppiminen on kiinnostanut minua pikkutytöstä asti. Lapsuuteni omaperäisin leikki oli koulun pitäminen kymmenelle mielikuvitusoppilaalle. Oppiminen ja opettajuus eri muodoissaan on ollut tärkeä osa matkantekoani elämän eri vaiheissa. Tänä päivänä opettajuuteeni kuuluu myös mentoroiva ja valmentava lähestymistapa.


Mentorointi on minulle ennen kaikkea oppimista - uuden oppimista ja vanhan pois oppimista. Se on kohtaamisia ja matkan tekoa muuttuvissa maisemissa. Olen tätä kirjoittaessani (keväällä 2016) toiminut ammattikorkeakoulun yliopettajana 16 vuotta. Kiinnostukseni mentorointiin on herännyt kuitenkin jo aikaisemmin, toimiessani evankelisluterilaisessa kirkossa kasvatus- ja opetustyössä lehtorina. Tällöin kävin oppilaitostyön erityiskoulutuksen, jossa mentorointi oli keskeinen oppimista tukeva menetelmä. Koulutukseen sisältyi mentorointiohjelma: minulla oli mentori ja myöhemmin toimin vastaavasti itse mentorina. Samalla tunnistin, että mentorointi oli eräs vahva läpäisevä elementti henkilökohtaisessa ohjaustyössä, jota ammatissani tein. Tästä syntyi kipinä kehittää mentorointiosaamista myös uudenlaisessa toimintaympäristössä siirtyessäni ammattikorkeakoulumaailmaan.


Kun ajattelen suhdettani mentorointiin, koen itseni ennen kaikkea digimentoroinnin pedagogisena kehittäjänä. Olen toteuttanut ammattikorkeakoulussa useita e-mentorointiin liittyviä projekteja ja niiden yhteydessä myös tutkinut e-mentorointia. Näissä projekteissa olen toiminut alueellisten yrittäjien kanssa, kansallisella tasolla ammattikorkeakouluverkostossa ja myös kansainvälisessä yhteistyössä. Centria-ammattikorkeakoulun Averkon Verkkomentor-projekti (2004 - 2006) oli ensimmäisiä Suomessa toteutettuja e-mentorointihankkeita. Loimme siinä toimintamallin, jossa työelämänedustajat toimivat verkko-opintojaksoilla verkkomentoreina tuoden omaa osaamistaan ja työelämänäkökulmaa keskusteluihin ja oppimistehtäviin. Myöhemmin verkkomentorointia hyödynnettiin esimerkiksi paikallisten yrittäjien kasvuyrittäjyyden tukemisessa sekä ammattikorkeakouluopettajien verkkopedagogisten taitojen tukemisessa ja keskinäisessä benchmarkkauksessa. Olen toiminut opettajien kouluttajana myös OPH:n eMentorointivalmennus-koulutuksessa. Näissä hankkeissa käytimme verkon välityksellä toteutetussa mentoroinnissa sekä pari-, ryhmä-, että vertaismentorointia. Mentorointi onkin todella kiinnostava oppimisen väline sen vuoksi, että se muuntautuu uusiin yhteyksiin ja pystyy joustavasti vastaamaan modernisoituvan ja digitalisoituvan yhteiskunnan ja oppimisen haasteisiin. Ja oppimista tukeva persoonallinen kohtaaminen on mahdollista myös verkossa!


Mentori kulkee kappaleen matkaa vierellä oppimisen maisemassa. Hän toimii ”kaikupohjana”, ohjaajana ja roolimallina. Hän auttaa mentoroitavaa rakentamaan laajempaa verkostoa, josta oppia ja saada vaikutteita. Minulla on ollut elämässäni useita mentoreita esimerkiksi tietyn osaamisalueen kehittämisessä ja rohkeissa siirtymävaiheissa urallani. Kun laajemmin ajattelen, miten olen itse pyrkinyt kehittämään itseäni viimeisten kymmenen vuoden aikana, niin tärkeimpiä kehittymisen areenoita ovat olleet alan asiantuntijaverkostot, sekä kotimaiset että kansainväliset. Mentorointi oppimisena on minulle avautunut paljon epävirallisten mentorointisuhteiden ja asiantuntijaverkostojen kautta. Tällä hetkellä erityisesti kiinnostukseni kohteena onkin vertaismentorointi – miten voin tukea toisten oppimista ja omaa oppimista päivittäisessä työssä – miten parhaiten erilaisin menetelmin ja digitaalisin työvälinein toimin vertaismentorina.


Vertaismentorointia digimenetelmiä hyödyntäen, olen käytännössä toteuttanut joidenkin kansallisten ja kansainvälisten kollegojeni kanssa. Vuorovaikutukseen on käytetty erilaisia työkaluja (esim. Skype, Adobe Connect, Facebook, Google Drive, Whatsapp). Omaa mieltä askarruttavat kysymykset on voinut tuoreeltaan tarpeen tullen heittää kollegalle ja pohtia niitä yhdessä. Digitaalisuus on tuonut tähän oppimiskumppanuuteen jatkuvuuden, pitkäjänteisyyden ja oikea-aikaisuuden. Yhteyttä voidaan pitää ja oppia yhdessä ”nopeasti ja joustavasti” silloin kun siihen on tarve. ei vasta kuukauden kuluttua. Kantavaksi voimaksi tällaisessa kollegojen välisessä vertaismentoroinnissa tunnistan ystävyyssuhteeksi kasvavan luottamuksen, jossa voidaan rehellisesti jakaa myös omat ”osaamattomuudet” ja yhdessä ratkaista eteen tulevia haasteita. Kahdet – tai useammat – silmät ja korvat ovat enemmän kuin yhdet – ja toisen kengissä on välillä hyvä viivähtää. Vertaismentorointi on ollut vastavuoroista ja rakentavaa ja se on innostanut eteenpäin ja voimaannuttanut. Joskus näissä kohtaamisissa on pysytty työn kysymyksissä, useimmiten on jaettu ja pohdittu myös ajankohtaisia elämään kuuluvia asioita ja jaksamisia – koska hyvinvointimme on kokonaisvaltaista.


Tässä eMentorointi-hankkeessamme odotan oppivan paljon uutta siitä, miten kolmen ammattikorkeakoulun välinen upeiden mentoreiden joukko yhteisönä (verkossa ja paikallisesti) muodostuu ja toimii. Me luomme yhdessä digimentoroinnin uusia käytänteitä ja viemme mentorointia aimo askeleen eteenpäin niin, että siitä tulee luonteva, erilaisiin tarpeisiin muuntautuva osa nykyaikaista jatkuvaa oppimista, esimiestyöstä ja johtamista.

Tuula Rajander

Työskentelen Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut AIKOPAssa suunnittelijana ja toimin eMentorointihankkeen projektipäällikkönä. AIKOPA on Kajaanin ammattikorkeakoulun ja Oulun yliopiston Kajaanin yliopistokeskuksen yhteinen aikuiskoulutusyksikkö. eMentorointihankkeen lisäksi suunnittelen työssäni täydennyskoulutuksia lähinnä liiketalouden ja matkailun alalle, koordinoin Kajaanin amk:n alumnitoimintaa ja koulutan jonkin verran myös itse. Koulutukseltani olen tradenomi ja kasvatustieteen maisteri. Tänä keväänä saan valmiiksi myös filosofian maisterin tutkinnon suomen kielestä. Aikuisten oppiminen ja sen fasilitoiminen on ammatillisesti lähellä sydäntäni.

Kolbin oppimistyylimallissa sijoitan itseni harkitsevan tarkkailijan ja käytännön toteuttajan välimaastoon. Tarvitsen aikaa asioiden pohtimiseen ja sulatteluun ja mielelläni pysyttelen hieman taka-alalla tapahtumien keskipisteestä. Toisaalta tapani toimia on pragmaattinen, opin tekemällä asioita käytännössä ja pidän ”kädet savessa” -työskentelystä enemmän kuin teoreettisista pohdinnoista.

Mentoroinnin saralla olen vielä noviisi, ja jokainen päivä hankkeessamme tuo minulle uutta tietoa asiasta. Alun perin kiinnostukseni mentoroinnin kehittämiseen lähti alumnitoiminnan parista. Olimme miettineet KAMK:n alumnitiimissä jo pitkään, millä tavalla voisimme tarjota alumneillemme mahdollisuuden tuoda omaa työelämäosaamistaan osaksi ammattikorkeakoulun opetustoimintaa. Mentorointi tuntui heti luontevalta keinolta – etenkin, kun päätimme ottaa hankkeeseen mukaan myös ylempää amk-tutkintoa suorittavat opiskelijat. Ilokseni sain huomata, että alumnit ja yamk-opiskelijat ottivat haasteen innokkaasti vastaan, ja saimme tulevaan koulutukseemme runsaasti osallistujia.

Ajattelen, että mentoroinnissa on kyse inhimillisestä kohtaamisesta. Siinä yhdistyy niin molemminpuolinen oppiminen kuin kahden ihmisen (tai ryhmän) välinen tasavertainen ihmissuhde. Se on jotain, mikä on ehkä ollut hieman kadoksissakin välillä, kun oppiminen käsitettiin oppilaitoskeskeisenä tapahtumana. Tällä hetkellä kuitenkin vallinnee yhteinen ymmärrys siitä, että oppiminen ja ammattiin sosiaalistuminen tapahtuu monissa eri ympäristöissä ja yhteyksissä, joista yksi voi olla kokeneemman ammattilaisen ja noviisin (aktori) välinen mentorointi.

Olen kiinnostunut digitaalisten välineiden hyödyntämisestä oppimisessa ja mentoroinnissa. Digitalisaatiota toteutetaan nyt ryminällä niin oppilaitoksissa kuin työpaikoillakin, joten on mielenkiintoista tutkia sitä, mitkä välineet voisivat toimia tehokkaasti ja nimenomaan vaivattomasti digimentoroinnin apuna. Toivon, että hankkeen aikana pystymme nostamaan esiin käytössä olevista välineistä ne, jotka tuovat lisäarvoa mentoroinnille, mutta myös löytämään uusia välineitä, joita voimme ottaa käyttöön oppilaitoksissa.

Sini Taimela

Olen Sini Taimela ja toimin myynnin ja markkinoinnin sekä palveluliiketoiminnan lehtorina ja koulutusvastaavana Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa eli Xamkissa. Koulutukseltani olen KTM ja aiemmin olen toiminut mm. myynnin ja markkinoinnin tehtävissä lääketeollisuudessa.

Olen kiinnostunut palvelumuotoilun luovien ja empaattisten menetelmien hyödyntämisestä liiketoiminnan kehittämisessä, ja niinpä olenkin mukana erilaisissa TKI-hankkeissa ja opetuksen projekteissa kehittämässä organisaatioita yhdessä heidän kanssaan. Tekemällä ja kokeilemalla oppii itsekin koko ajan jotain uutta - malleista ja menetelmistä, toisista ihmisistä sekä usein myös itsestään.

Minua kiehtoo ihmisten osallistaminen sekä ihmisten väliset kohtaamiset ja yhteiskehittely. Mentorointiin ja coaching-menetelmiin olen päässyt tutustumaan myynnin kouluttamisen kautta, ja minulle ne ovatkin juuri ihmisten kohtaamisten mahdollistamaa kehittämistä ja kehittymistä. On siis hienoa päästä hyppäämään teidän mukaanne mentorointimatkan lopputaipaleelle jakamaan, ohjaamaan, oppimaan ja kohtamaan!

Helena Åkerlund 

Toimin projektipäällikkönä eMentorointi-hankkeessa ja kahdessa muussa hankkeessa olen tehtäväkokonaisuuden vastuuhenkilönä. Kaikki hanketehtävät liittyvät oppimisen kehittämiseen työelämän rajapinnassa. Hanketyön lisäksi olen ollut mukana laatutyössä sekä koutsaan (coaching) opintojen loppuvaiheessa olevia opiskelijoita.

Minulla on laaja kokemus hallinnollisista ja johtamistehtävistä parinkymmenen vuoden ajalta. Olen toiminut myös kansallisissa liiketalouden kehittämisryhmissä ja osallistunut kansainväliseen yhteistyöhön.

Olen aina ollut innokas kokeilemaan uusia asioita ja esimiehenä kannustanut työyhteisön jäseniä rohkeasti kehittämään oppimista ja oppimisympäristöjä. Erityisesti minua kiinnostaa työelämän rajapinnassa tapahtuva oppiminen, yrittäjyys ja opiskelijoiden motivaatioon ja motivoitumiseen liittyvät asiat.

Koutsaan työssäni opiskelijoita, joiden valmistuminen on syystä tai toisesta viivästynyt. Monet ovat lisäksi pitäneet taukoa opinnoissa, jolloin opiskelurytmin löytäminen uudelleen voi olla haasteellista. Koutsaaminen ja mentorointi ovat lähikäsitteitä, joten joissakin tilanteissa voi olla kyse mentoroinnista, kuitenkin oman ymmärrykseni mukaan, mentorointi on laajempi käsite kuin coaching.

Itse olen aiemmin törmännyt mentorointiin yrityksissä ja erityisesti johtamistehtävissä, joissa kokeneempi henkilö auttaa ja perehdyttää sekä yrityshautomoyhteydessä, jossa yritystoimintaa aloittavalle tarjotaan mentorointia. Mentori on minulle ollut henkilö, joka on osannut nostaa oikeita kysymyksiä ja vaihtoehtoja, joita aktori sitten joutuu pohdiskelemaan mentorin tuella.

Erilaisissa tehtävissä urani aikana olen pitänyt itseäni aktiivisena kehittäjänä. Haen tietoa pohdiskelen jatkuvasti, miten opiskelijat osaisivat tehdä oikeita valintoja ja innostuisivat aidosti itsensä kehittämisestä ja asioista, joita he ovat tulleet opiskelemaan. Kun olen löytänyt asioita tai toteutuksia, joiden uskon auttavan opiskelijoita itsensä kehittämisen polulla, olen aina ollut valmis kehittämään ja kokeilemaan käytännössä näiden mallien toimivuutta. Aina kaikki mallit ja menetelmät eivät toimi toivotulla tavalla, mutta kokeilut tuovat kuitenkin uusia näkökulmia ja jotain uutta oppimiseen tai organisaation toimintamalleihin. Niin henkilökunnalla kuin opiskelijoillakin tulee mielestäni olla positiivinen asenne oman toimintansa kehittämiseen ja ymmärtää, että kehittäminen on jatkuva prosessi, jossa pienin askelin mennään eteenpäin ja viedään ajantasaista osaamista ja kehittämishenkisiä ja kehittymiskykyisiä henkilöitä työelämään.

Käytännön tasolla olen työssäni koutsaajana käyttänyt mentoroinnin elementtejä, kun olen vienyt opiskelijoita kohti tutkintoa ja lisäksi testannut ryhmätapaamisissa vertaismentoroinnin keinoja. Olen huomannut, että työssäni pystyn yhdistelemään erilaisia mentoroinnin muotoja, joilla opiskelijaa autetaan askel kerrallaan kohti päätavoitetta. Myös tältä hankkeelta odotan mentoroinnin tuomia uusia ulottuvuuksia oppimisen polulle sekä tukea joustavaan siirtymiseen työelämään.

Mari Hämäläinen (ei enää mukana hankkeessa)

Toimin koordinaattorina ja projektipäällikkönä Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa. Vastuualueitani ovat ura- ja rekrytointipalvelu sekä tuutoritoiminta. Olen aina rakastanut ihmisten kanssa toimimista ja opetus- ja ohjaustyö on kiinnostanut minua lapsesta asti. Olen toiminut monella eri alalla ennen ammattikorkeakoulumaailmaan ajautumistani, ja jokaisesta työkokemuksesta on nykyisessä työssäni hyötyä. Urapolkuni on hypähdellyt sekä horisontaalisesti että vertikaalisesti valtionhallinnosta matkailualalle ja kaikkea siltä väliltä. Ammattikorkeakoulussa olen saanut tehdä monenlaisia työtehtäviä. Aloittaessani melkein kymmenen vuotta sitten minulla oli onnekseni hieno mentorisuhde kollegaan, joka tänä päivänäkin on luotettava ystäväni sekä ammatillisesti että yksityiselämässä. Tämän mentorisuhteen ansiosta olen nykyisessä tehtävässäni ja koen työni luonteelleni ja persoonalleni sopivana. Työssäni tapaan ja ohjaan eri alojen opiskelijoita sekä työelämän edustajia. Monialaisuus on työni parhaita puolia. Työni pääasiallinen tarkoitus on parantaa opiskelijoiden työelämävalmiuksia ja toimia linkkinä työelämän ja korkeakouluopiskelijoiden välillä. Koenkin olevani näköalapaikalla työelämän ja korkeakoulun välimaastossa.

Työelämältä saamani palautteen perusteella haasteemme korkeakouluopiskelijoiden työllistymisen edistämisessä ovat työelämätaitojen omaksuminen ja hiljaisen tiedon siirtyminen uudelle sukupolvelle. Nämä ovat mielenkiintoisia aiheita meille korkeakouluopetuksen kehittäjille. Mentorointi on hyödyllinen työkalu juurikin työelämätaitojen ja hiljaisen tiedon siirtämiseen. Mentoroinnin mahdollistaman kahdensuuntaisen tiedonsiirron avulla arvokasta osaamista siirtyy sekä mentorilta aktorille, että aktorilta mentorille. Perinteiseen ”kisälli-oppipoika” -suhteeseen verrattuna mentoroinnin etu onkin sen vuorovaikutuksellisuus ja molempia osapuolia hyödyttävä tiedon jakaminen.

Elämä on oppimista ja uuden omaksumista, toisinaan myös vanhoista opituista tavoista irti päästämistä. Työ on tärkeä osa elämää ja sen tulee olla sopusoinnussa omien arvojen ja elämänkatsomuksen kanssa. Parhaimmillaan työn avulla voi kehittää itseään jatkuvasti ja löytää uusia merkittäviä avauksia sekä ammatillisesti että yksityiselämässä. Ilman mentoria tai muita merkittäviä ja luottamuksellisia ihmissuhteita tällaista kehitystä voi olla hyvin hankala saavuttaa. Parhaimmillaan mentorin ja aktorin välinen suhde on molemminpuolista jakamista ja oppimista, luottamuksellista ja rehellistä. Hyvän mentorisuhteen ansiosta voi löytää itselle sopivan urapolun ja ponnistaa vähän korkeammalle kuin mihin olisi yksin uskaltanut yrittää.

Tässä projektissa mielenkiintoisinta omasta näkökulmastani on toimijoiden asiantuntijuus erilaisissa aihealueissa ja näiden vahvuuksien yhdistämisen myötä syntyvä synergiaetu. Hyvä yhteistyö parhaimmillaan antaa tilaa erilaisille vahvuuksille ja jokainen saa tuoda oman antinsa yhteisen tavoitteen eteen. Kolmen eri ammattikorkeakoulun yhteistoteutuksena suunniteltu koulutus antaa varmasti paljon sekä opiskelijoille että meille toimijoille. Oman mielenkiintoisen lisänsä mentoroinnille luo e-ulottuvuus eli erilaisiin digitaalisiin välineisiin tutustuminen ja niiden testaus omaan työyhteisöön ja omaan mentorisuhteeseen sopivaksi. On hienoa olla mukana mielenkiintoisessa projektissa motivoituneiden toimijoiden kanssa!

Satu Peltola (ei enää mukana hankkeessa)

Yliopettaja, Kymenlaakson ammattikorkeakoulu

Allekirjoittaneen kohdalla voi sanoa, että tein harrastuksesta ammatin. Olen aina rakastanut ostamista kaikissa sen eri muodoissaan ja kun minusta ei tullut isoa johtajaa isäni pieneen firmaan niin minusta tulikin ”shoppailun” opettaja (tiedän, ojasta allikkoon!), joita vielä siihen aikaan oli melko vähän ja mikäpä sen hienompaa kuin kertoa muille tuota minulle rakasta ilosanomaa. Opettajuus ei ollut koskaan haaveeni, mutta minut ”ylipuhuttiin” erään saunaillan yhteydessä kokeilemaan yliopiston assistentin töitä ja sille tielle jäin 10 vuodeksi akateemiseen maailmaan Lappeenrannan teknilliseen yliopistoon hankintojen johtamisen lehtoriksi. En ole koskaan oikein ollut oikeasti riittävän akateeminen, joten tuo hankinta oli hyvä yhdistelmä teoriaa ja käytäntöä, sillä en voinut kuvitella oppivani saati opettavani jotain, josta en voinut soveltaa käytäntöön.

Yliopisto ponnahduslautana käytäntöön ja ammattikorkeakouluun

Isäni halusi tohtorin hatun ja isin tyttönä minä pidin lupaukseni vuonna 2008. Väitöskirjassani tutkin millainen on hankintahenkilöstön osaamisen nykytila ja millainen sen tulisi olla tehokasta hankintaa silmällä pitäen. Osaaminen niin henkilö kuin organisaatiotasoilla on aina ollut lähellä sydäntäni ja sieltä ehkä kumpuaa myös kiinnostukseni mentorointiin. Yliopistossa oli Kolbin nelikentän mukaisesti looginen ajattelija, päättelijä ja teoreetikko, joka keskittyi päätelmien tekoon loogisella ajattelulla ja opin ajatusmalleja rakentamalla. Toisaalta se oli vaatimuksena silloiseen lehtorin työhöni ja toisaalta se oli osa minua, olinhan aina rakastanut lukemista ja hyviä tarinoita. No aivan eivät nuo yliopiston kirjat olleet sellaisia tarinallisia ja viihdyttäviä dekkareita, mutta luin niitä paljon. Opintojeni aikana en tosin ymmärtänyt, että oppimista helpottaisi, jos myös osaisi soveltaa niitä käytäntöön (en laske case-opetuksia käytännöksi tässä kontekstissa) eikä vain lukisi. Se ymmärrys minulle tuli vasta opettajana ja opettajana erityisesti ammattikorkeakoulussa, jossa siirryin Kolbin nelikentässä aivan toiseen sarjaan, kun äkkiä huomasin innostuvani kaiken uuden kokeilusta ja olinkin aktiivinen kokeilija ja toimija, joka keskittyy uusien kokemusten hankkimiseen ja opin kokemuksia hankkimalla.

Tarinoiden lukijasta tarinoiden kertojaksi ja niiden kuulijaksi

Uuden oppimiseen kiteytyy myös ajatukseni ja suhteeni mentorointiin, joka on minulle työväline uusiin maailmoihin, maailmoihin, joihin en yksin koskaan pääsisi, mutta joka aukaisee uskomattomia ovia ja verkostoja, antaa voimaa ja jaksamista kokonaisuutena, ei pelkästään työhön ja tunnen inspiraation kasvavan samalla kuin oma osaaminen kasvaa muiden kokemuksien ja osaamisen levittämisen myötä. Mentorointi ja siinä onnistuminen on uuden oppimista puolin ja toisin, jotain sellaista mitä en voi oppia kirjoista ja sellaista, mitä en saa opettajan työstäni. Ammattikorkeakoulussa päädyin myös nopeasti hanke- ja projektitöihin, joissa pääsin mukaan ”oikeisiin” töihin niin yritysten kuin julkisten organisaatioiden kautta. Viimeisin Kolbin aluevaltaukseni onkin käytännön toteuttaja, joka keskittyy ideoiden ja teorioiden toteuttamiseen ja opin asioita käytäntöön soveltamalla. Eniten opittavaa minulla olisi tuossa Kolbin viimeisessä ja ehkä minulle vaikeimmin omaksuttavassa harkitseva tarkkailija ja pohtija. Havainnoin paljon ja kaikkea, mutta pidän havaintojeni jakamisesta muille ja niiden vertailua muiden kanssa. Pohdinhan minä vaihtoehtoja ainakin shoppaillessa ihan liikaakin ja kanssaihmiset tuskastuu jatkuviin pohdintoihini, mutta harvoin jään taka-alle tai hiljaiseksi havainnoijaksi tai olisin varovainen. Näitä ominaisuuksia olisi minunkin hyvä omata, koska ne tasapainottaisivat hetkellisestä yli-innostumista, toimintaan syöksymistä ja pystyisin paremmin hyödyntämään aiempia oppejani ja kokemuksiani. Tällainen mentori auttaisi minua näkemään asioita heidän silmin ja voisin siten olla parempi opettaja, kun ymmärtäisin myös tätä minulle vierainta oppimisen kenttää. Opettajallakin voi siis olla paljon opittavaa, vaikka olisikin ollut 16 vuotta opettajana ja ”luulee jo nähneensä ja kuulleensa” kaiken.

Ai tosiaan, jos ei tullut vielä rivien välistä luettua niin nykyinen opetusvakanssini on markkinoinnin ja asiakkuuksien johtamisen maailmassa, siis hankinnan kolikon kääntöpuolen. Markkinoinnin, jota merkonomiopintojeni aikana inhosin ja lupasin itselleni, ettei ikinä, kiitos silloisen markkinoinnin opettajani. Tällä hetkellä kiinnostaa käyttäjälähtöinen ajattelu ja palvelumuotoilu, erityisesti se, miten niitä voi soveltaa some-markkinoinnissa. Mottoni on, ettei harmita elämässä se mitä ei ole kokeillut vaan se mikä on jäänyt kokematta ja elämättä – eihän sitä muutoin olisi vanhana mitä purnata tai kehua naapurin päiväkahveilla! Pieni pilke silmäkulmassa, huumoria takataskussa, siinä minun eväät osaamisen ja kokemusten jakamiseen mentoroinnissa… ai niin digi, digi, kuten päivän sana kuuluu, joten e-Mentoroinnissa..;)!