mentori

mentori

torstai 30. maaliskuuta 2017


Miten olemme kokeneet eMentoroinnin?


 

eMentorointi-kurssi alkaa olla lopuillaan ja jäljellä on enää loppuseminaari. Meitä pyydettiin kertomaan julkisessa eMentorointi-hankkeen blogissa miten me olemme kokeneet eMentoroinnin. Ajattelimme tarkastella tätä kokemusta mentorin sekä aktorin näkökulmasta, sillä kokemus on osapuolille hieman erilainen.

 

Aktori (Elisa):


eMentorointi-hankkeeseen osallistuminen on ollut mielenkiintoista ja antoisaa. Alussa hieman epäröin osallistumiseni kanssa koska minulla oli hyvin kiireinen ja työntäyteinen syksy. Lähdin kuitenkin rohkeasti mukaan sillä minua kiinnosti mentorointi. Kuusi vuotta sitten Yhdysvalloissa au pairina ollessani sain paljon paikallisilta kyselyjä siitä, että onko minulla mentoria kouluasioita varten. Olin tuolloin hakenut yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin siinä kuitenkaan onnistumatta ja paikalliset sanoivat, että joku hyvä mentori voisi auttaa minua saamaan tulevaisuuden suunnitelmani kuntoon ja ehkä vähän jelpata alan valinnassa. Muistan ihmetelleeni, että mikä on mentori ja miten se minua edes auttaisi? Tuntematon henkilökö voisi minua jotenkin auttaa?

Vuosien vieriessä mentori-termi on tullut tutummaksi ja kun sähköpostiini kolahti viesti eMentorointi-hankkeesta, ajattelin, että nyt tai ei koskaan! Ensimmäisessä eMentoroinnin “kick off” lähipäivässä tuli jo sellainen olo, että oli oikea päätös lähteä mukaan. Fiilis KAMKin lähipäivässä oli hyvä ja kuunnellessani kaikkien esittelyt itsestään, sain motivaatiota.

Löysin sitten todella hyvän mentorin, joka oli täydellinen klikki. Tämä minulle aikaisemmin tuntematon nainen on ollut tukena ja turvana erittäin stressaavan viimeisen kouluvuoden aikana. Hän on ollut tsemppaamassa kun sitä olen eniten tarvinnut ja toiminut juuri sellaisena palautteenantajana ja maan tasalle palauttajana kuin alunperin halusinkin. Olen saanut vinkkejä opinnäytetyöhön, kuulla mukavia juttuja ja jakanut omia tarinoitani. Olen myös kokenut ahaa-elämyksen eMentoroinnin aikana; tuntematon ihminen voi auttaa ja antaa palautetta puolueettomasti ja rehellisesti, mihin perheenjäsenet eivät yleensä kykene.

 


eMentorointi on ollut mielestäni kevyt lisäkurssi eikä se oikeastaan ole tuntunut koulutyöltä ollenkaan. Mentorointisessiot ovat menneet hyvin ja periaatteessa suunnitelmien mukaan. Aktorina olen saanut mentoriltani juuri ne asiat mitä tavoittelinkin ja mentorointiprosessin oppiminen on ollut hyödyllistä. Uskon, että voin käyttää oppimaani tulevaisuudessa siihen, että minusta itsestäni tulee mentori jollekin aktorille! Kokonaisuudessaan olen kokenut eMentoroinnin positiivisena lisänä opintoihin ja uskon, että mentorointiin liittyvä kehitys jatkuu koko elämän. Tästä kurssista on saatu hyvät eväät tulevaisuutta varten, kiitos siis kaikille!

 

Mentori (Titta):


 

Vuoden 2016 alussa sähköpostiin oli tullut viesti: “Kiinnostaako mentorointi”. Tiesin pintapuolisesti mitä mentorointi tarkoittaa, mutta mitään kokemusta mentorina toimimisesta minulla ei ollut. Aiheena mentorointi kuitenkin kiinnosti sen verran paljon, että laitoin hakemuksen oikeastaan samantien. Ajattelin, että minulla olisi kohtuullisen pitkän koulutus- ja työurani vuoksi varmaankin jotain tarjottavaa. Toisaalta mentorointi olisi minulle kuin pala tilkkutäkkiä, yksi lisäpala täydentämään osaamistani. Ikuisena opiskelijana tavoitteenani on kartuttaa monialaista osaamista, jota voin hyödyntää sekä nykyisessä työssäni, että mahdollisissa tulevissa haasteissa.

Ennen todellisen mentoroinnin alkua opiskelimme mentorointia niin teoriassa kuin käytännössäkin. Käytännön harjoittelu muiden tulevien mentoreiden kanssa oli opettavaista ja mielestäni erittäin tärkeä osa koulutusta. Seuraavaksi teimme aktoreita varten esittelyvideot itsestämme. Tunnelma videon teon jälkeen ja ensimmäisellä yhteisellä tapaamisella aktoreiden kanssa oli varsin jännittävä. Olisiko joku aktori valinnut minut. Aluksi näytti siltä, että minulle ei olisi tulossa aktoria lainkaan, mutta lopulta heitä olikin kaksi!
Käytännössä eMentorointi on ollut erittäin mukavaa, mielenkiintoista ja opettavaista.  Varsin nopeasti huomasin, että olin saanut mentoroitavakseni kaksi erilaista aktoria, niin luonteiltaan kuin mentorointitarpeiltaankin. Molemmat kuitenkin aivan ihania, omanlaisiaan persoonia ja on ollut ilo päästä tutustumaan heihin. Todellisuudessa tämä kuitenkin vaati minulta ymmärrystä: en voinut soveltaa samanlaisia toimintamalleja ja menetelmiä molemmille aktoreille.


Mielestäni sain muodostettua hyvän luottamussuhteen molempien aktoreiden kanssa ja keskustelut sujuivat luontevasti. Käsittelimme monia aiheita ja kävimme läpi varsin henkilökohtaisiakin asioita. Bonuksena oli, että monissa asioissa olin toisen aktorini Elisan kanssa opinnoissa samalla viivalla, joten mentorointi toimi välillä vertaismentorointina ja auttoi myös minua; iloinen ja reipas aktorini innosti ja kannusti minua eteenpäin omissa opinnoissani.

 


Tunnelmat ovat tällä hetkellä jopa hieman haikeat. Sain tutustua kahteen aivan ihanaan aktoriin. Nämä nuoret toivat raikkaan tuulahduksen arkeni keskelle. Tulen varmasti kyselemään heidän kuulumisiaan jatkossakin. Uskallan myös väittää, että mentorointi oli yksi niistä asioista, jotka vaikuttivat siihen, että rohkaistuin hakea uutta uraa työssäni. Varmasti olisin sen tehnyt muutenkin jossain vaiheessa, mutta tämä prosessi lisäsi uskoani siihen, että minulla on varmasti enemmänkin annettavaa yrityksessä. Mentoroinnissa oppimiani asioita pystyn siis varmasti hyödyntämään jatkossakin. Kaiken kaikkiaan mentorointikurssi on erittäin mielenkiintoinen ja opettavainen. Olen kiitollinen, että sain olla mukana!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti